en-Huolehdithan palautumisestasi?

04/05/2019

Ihminen on kokonaisuus. Ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat levon, ravinnon ja liikunnan tasapaino. Unohtamatta henkistä hyvinvointia ja sosiaalisten suhteiden tärkeyttä. 

Elämme niin kuormittavan arjen keskellä, että on vaikea hiljentyä ja kuunnella omia tarpeitaan. Tämä jos mikä on tärkeää kiireisen arjen keskellä. Elä unohda itseäsi, sillä sinun hyvinvointisi vaikuttaa koko perheesi hyvinvointiin. Olen aina ajatellut, että minulla äiti-ihmisenä on velvollisuus myös huolehtia itsestäni. Kun varaan säännöllisesti aikaa liikkumiseen ja itsestä huolehtimiseen, olen parempi äiti, vaimo ja ihminen.


Tutkimusten mukaan palautumisen kannalta on tärkeintä vapaa-ajan puuhiin kytkeytyvät psykologiset menetelmät. Toisin sanoen psykologinen työstä irrottautuminen, rentoutuminen, taidonhallintakokemukset ja kontrollin tunne. Ihanteellinen palauttava toiminta on siis sellaista, jossa ajatukset saa irti työelämästä ja arkisesta aherruksesta.  Lisäksi on tärkeää saada mahdollisuus kehittää itseään ja oppia uusia taitoja. Uuden oppiminen synnyttää onnistumisen ja pätevyyden tunteita. Palautuminen ei siis tarkoita sohvalla makaamista ja löysäilyä. Valitse itsellesi sopiva rentoutumisen muoto. Muista kuitenkin, että "ajatusten nollaaminen" ei aina tarkoita hikilenkkejä. Toisinaan rauhallinen kävely raittiissa ulkoilmassa rentouttaa parhaiten. 

On tärkeää pitää huolta omasta palautumisestasi. Mieti aika ajoin seuraavia kysymyksiä. Nukutko hyvin? Onko unesi palauttavaa? Haluaisitko nukkua paremmin? Mitä sinulle tärkeää tekemistä voisit sisällyttää arkeesi päivittäin? Olisiko se lyhyt lenkki raittiissa ilmassa vai tapaaminen hyvän ystävän kanssa?

Muista, että sinä olet vastuussa omasta elämästäsi. Voit muuttaa kiireen kurssia reagoimalla asioihin eri tavalla. Priorisoi oma hyvinvointisi, sillä kukaan ei tee sitä puolestasi.