en-Jumittaako aineenvaihduntasi?

24/10/2019

Joskus kuulee asiakkaiden sanovan, että heidän aineenvaihduntansa on varmaan hidastunut tai jumissa. Voiko aineenvaihdunta vain yhtä-äkkiä hidastua? Tämä postaus käsittelee juuri tätä aihetta..

Aineenvaihdunta voi hidastua ja ennen kaikkea sen voi saada "sekaisin" omilla toimillaan. Tällaisia toimia ovat esimerkiksi liian vähäinen ravinnonsaanti, jojo-laihdutus, muotidieettien, kuten ketoosi/atkinsonin seuraaminen tai pussikeittokuureihin tukeutuminen. Kurkistetaanpas aineenvaihdunnan salojen taakse..

Kehon koostumuksella on iso merkitys aineenvaihdunnalle. Siihen vaikuttavat lihasmassan määrä, liikunta ja syöty ravinto.

Perusaineenvaihduntaan ei voi juuri itse vaikuttaa, sillä sitä säätelevät geenit. Sen sijaan muuhun aineenvaihduntaan omilla teoilla on merkitystä. Esimerkiksi liikunta tehostaa aineenvaihduntaa, koska se lisää lihaskudoksen määrää, kehon aineenvaihdunnallista aktiivisuutta ja kalorien kulutusta. Toiseksi kannattaa varmistaa, että syö tarpeeksi proteiinia. Ravintoaineiden pilkkoutuminen ja imeytyminen kuluttaa energiaa ja proteiinien pilkkoutuminen vie enemmän energiaa kuin rasvan tai hiilihydraattien. Elimistö käyttää proteiinia lihasmassan rakentamiseen, mikä ylläpitää aineenvaihduntaa.

Ruokavaliolla on siis merkitystä. Etenkin niin sanottua säästöliekkiä syntyy, kun painoa yrittää pudottaa syömällä liian vähän. Tällöin keho hidastaa aineenvaihduntaa ja pitää entistä tiukemmin kiinni omista rasvavarastoistaan. Liian tiukat dieetit vievät säästöliekille, koska elimistö ei saa tarvitsemiaan ravintoaineita. Liian vähäinen kunnon ruoan syöminen on yleisin syy, miksi paino ei putoa. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaa mutta se on totta. Ihmiset syövät liian vähän kunnon ruokaa juuri lihomisen pelossa, vaikka se olisi oikea ratkaisu painonhallinnassa.

Ensinnäkin painonhallinnassa ja aineenvaihdunnan optimoinnissa kannattaa panostaa kunnon aamupalaan. Suurin osa tutkimuksista puoltaa aamupalan syömistä siksi, että se tekee painonhallinnasta helpompaa. Aineenvaihdunta hyötyy eniten siitä, että ateriarytmi on tasainen.

Yön aikana keho on paastotilassa ja aineenvaihdunta on hidasta. Toinen vinkki aamupalan lisäksi on aamulenkkeilyn harrastaminen. Aamulenkki herättelee aineenvaihduntaa ja saa lihakset toimimaan. Jos teet pidemmän aamulenkin, kannattaa ensin syödä aamupala, jotta lihaksille riittää rakennusaineita.

Päivän aikana tehty kovatehoinen liikunta, kuten juoksu, kiihdyttää aineenvaihduntaa, sillä juoksun ansiosta aineenvaihdunta pysyy tehokkaana pitkälle päivään. Sama pätee myös kuntosaliharjoittelussa. Jos teet HIIT -tyylisiä treenejä, niin treenin jälkeinen EPOC (jälkipoltto) kalorinkulutus on vielä suurempaa myös treenin jälkeisinä tunteina. Lihasmassan ylläpitäminen on erittäin tärkeää kaikissa ikävaiheissa!

Valitettavasti iän myötä aineenvaihdunta hidastuu väistämättä. Kuusikymppisen aineenvaihdunta on hitaampaa kuin kolmekymppisen. Tähän asiaan vaikuttaa kuitenkin lihasmassa ja peruskunto, joten asioihin voi myös itse vaikuttaa. Myös aktiivinen arki lisää aineenvaihduntaa. Muista siis hyötyliikunta!

Jos tuntuu, että aineenvaihduntasi kaipaisi kunnon buustausta ruokavalion avulla, suosittelen kokeilemaan suosittua Laihduttajan ruokavalio verkkovalmennusta. Tämä valmennus optimoi aineenvaihduntasi, sillä ruokailut ovat säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja saat oikeanlaista polttoainetta kehollesi. Osta se täältä. Hyvä olo on lähempänä kuin arvaatkaan.

💗 Jennikatja