en-Miksi kannattaa syödä terveellisesti?

04/05/2019

Terveellinen syöminen kannattaa, mutta miksi? Alle olen koonnut syitä miksi sinun kannattaisi syödä terveellisesti joka päivä. Osan vinkeistä olen poiminut Women's Health Magazinesta.

1. Nukut paremmin

Useiden tutkimusten mukaan kehno ruokavalio voi aiheuttaa huonoa yöunta. Varsinkin sokeriset herkut iltaisin voivat häiritä yöunta. Sen sijaan hyvää yöunta edistävät kaurapuuro, banaani ja pähkinät.

2. Älysi terävöityy

Jama Neurology- lehdessä julkaistun amerikkalaistutkimuksen mukaan runsaasti tyydyttyneitä rasvoja ja transrasvoja sisältävä ruokavalio saattaa kutistaa aivojen kokoa. Sen sijaan hyviä rasvahappoja sisältävät ruoat, kuten kala, pähkinät ja avokado saavat aikaan paremmin toimivat aivot.

3. Suorituskykysi kasvaa

Biologisella tasolla ruoan ajatellaan olevan polttoainetta. Sen tarkoituksena on saada kroppasi toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla.Mitä monipuolisemmin syöt terveellistä ruokaa, sitä helpommin pystyt saavuttamaan esimerkiksi liikuntaan liittyvät tavoitteesi.

4. Vastustuskykysi kasvaa

Vältä taudit lisäämällä ruokavalioosi raaka-aineita, jotka sisältävät antioksidantteja, probiootteja ja vitamiineja. Tällaisia ovat esimerkiksi kurpitsansiemenet, tonnikala, jugurtti ja vihreä tee.


5. Tulehdusarvosi laskevat

Kehon tulehdustilat ovat yhdistetty moniin vaivoihin stressistä syöpään. Onneksi terveellinen ruokavalio auttaa niihinkin. The American Journal of Clinical Nutrition- lehdessä julkiastun tutkimuksen mukaan täysjyvätuotteiden syöminen vähentää kehon tulehdustiloja oleellisesti. Sen sijaan sokeri ja prosessoidut viljat ylläpitävät tulehduksia.

6. Tulet iloisemmaksi

Terveellinen ruoka tasoittaa myös mielialoja. Kun mieliteot epäterveellistä ruokaa kohtaan häviää, olet virkeämpi ja nautit enemmän elämästäsi.

7. Elinikäsi pitenee

Kaikki edellä mainitut seikat johtavat yhteen asiaan: pidempään eliniänodotteeseen. Tutkimusten mukaan runsaasti kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä syövät ihmiset elävät keskimäärin pidempään kuin ne, joiden ruokavaliossa ei näitä asioita ole. Jos sinua kiinnostaa, kuinka maailman terveellisimmin elävät syövät, tsekkaa tämä postaus.

Tutustu myös valmennuksiini. Esimerkiksi Arjen terveellinen ruokavalio verkkovalmennuksen avulla opit syömään terveellisesti. Omaan terveyteen sijoittaminen on aina hyvä sijoitus!